7.12.2017

Joulukuussa odotellaan joulua.

Me päätettiin, että tänä vuonna ei tehdä sellasta joka päivä ilmestyvää joulukalenteria. Pistetään aina muutama päivä kerrallaan. Täs tulis eka pätkä. Yks kuva on kyl jo marraskuulta, mut siitä oikeestaan jo alkoi meidän jouluaika. Tai ainaski penskan. Ton ekan kuvan jälkeen nää on vähän mis vaan järjestyksessä, mut se ei varmaan haittaa. Eihän? :D
Eiiiii, onko pakko!
Onko oikeesti pakko???
Nyt se syö ne kaikki!
Näihin meinas tukehtua, ei enää pilkkomatta
kissalle tarjolle. Itsy Bitsyn kalenteriherkkuja
ovat nämä.

Tää on jo toooodella noloa!

PrimaCattien kalenterista kiitos Miukumaan mamille, kelpaa. ItsyBitsyn kalenteri löytyi tuolta isolta kylältä päivän tai pari sen jälkeen, kun oli kerjätty PrimaCat. Tällä hetkellä on PrimaCat selvässä johdossa herkkujen maistuvuuden suhteen. Ihmisen silmään näyttää, että kalenterit sisältävät samaa tavaraa eri paketissa (toisessa on jokunen nami, joita ei ole toisessa, mutta ne muut), mutta kissojen reagointi herkkuihin kertoo muuta. Saa valistaa, jos tietää asiasta jotain. 
So free-vegaanisuklaakalenterista iso kiitos Tassulinnaan, ihmisen aamut ovat nyt olleet muutaman päivän ajan makeampia kuin tavallisesti. Herkkuva.


Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille toivottaa Pena, penska ja ihminen hihkuvat taustalla myös hyvää joulukuuta teille kaikille!

6.12.2017

6.12.2017

Hyvää itsenäisyyspäivää syntymämaamme Suomi!


Toivottavat Pena, Punkku ja ihminen täältä kaukaa ruotsalaisesta metsästä

23.11.2017

Herkkukanaa ja herkkuankkaa

Herkkuja testiin
Syksyllä, vähän sen jälkeen kun muutettiin Ruotsiin, pojat osallistuivat instassa PrimaCatin arvontaan, jossa palkintona oli PrimaCatin uusia höyrykypsennettyjä herkkuja. Muutama päivä osallistumisen jälkeen pojat saivat kaksi pakettia PrimaCateilta. Pakettien sisältö oli niin herkullinen, että ihmisen sormet muistavat sen vielä pitkään.



Paketeista paljastui pari pussukkaa kanan- ja ankanmakuisia Tender Fillets herkkuja, ja pari hauskasti rapisevaa palloa. Jo ennen, kuin ehdin yhtäkään pussukkaa avata, jouduin häätämään kissoja kauemmas, tuoksu tuntui selvästi voimakkaammin kissan, kuin ihmisen nenään.

Harmillista, että näitä herkkuja ei saa täältä meiltä missään. On ehkä ryhdyttävä opiskelemaan höyrykypsennystä. Tokihan vihanneksia tulee höyrykattilassa toisinaan keiteltyä, mutta voiko vastaavalla tavalla käsitellystä lihasta tulla kissoille mahtavaa herkkua? Vaikea uskoa. Pitää kokeilla.




Kiitos PrimaCat näistä herkuista, pojat osoittivat rakkautensa näitä herkkuja kohtaan kuolaamalla lattian märäksi odottaessaan muovipussukoiden aukeamista. Niin ja puremalla ihmistä sormiin, joista file oli jo kadonnut sinne missä kissan nälkä asuu.

Hauskaa iltaa kaikille toivottaa ihminen!

20.11.2017

Elämää ruotsalaismetsässä

Meidän tietsikka on ollu jumissa, ja ihminen on laiska toimimaan kirjurina kännykällä. Siks me on siis oltu hiljaa. Pahoittelut siitä. Yritetään taas olla aktiivisempia.
Meille on tullut ikkunoihin kaihtimet, se on vähän vähentäny öisiä häiriöitä, mutta eihän ne estä ääniä kuulumasta ulkoa, eli saan edelleen lauleskella vähän joka yö. Niin ja eihän tota takaoven kaihdinta voi pitää ihan alas asti kiinni, kun sitte penska rämpyttää sitä. Ihminen ei tykkää.
Mä käyn joka päivä ulkona, vähintään ovelta katsomassa sataako. Monena iltana meitä on seurattu, ihminen on tyylikkään otsalamppunsa valossa nähnyt metsässä kiiluvat kissan silmät, mä en oo niistä niin välittäny, sielläpä kiiluvat, ois vaan nätti tyttö, niin vois tulla lähellekin, ois vähän sellaselle tytölle tarvis. Ihminen uhkailee taas sillä jollain nipinipi-jutulla, kun sitä kuulemma ärsyttää öinen peiton merkkailu. Ihmeellinen juttu, kun mä kuitenkin vaan suojelen ihmistä.
Kerran oltiin ulkona, niin tuolla yhen talon pihalla seiso mummo, alko siinä ruottiks selittää, että onpas ihanan nätti kissa narun päässä ja vähän naureskeli mun heijastimia. Sitten mummo yhtäkkiä totes, että on siinä oottelemassa omaa kissaansa kotiin, eikä menny ku hetki, niin sieltähän se tuli pusikosta sellanen murhanhimoinen hillittömän kokoinen katti, joka ois varmaan murhannu mut, jos mummon ne jotku refleksit tai sellaset ei ois ollu ihan supermahtavat. Mummo nappas katin kiinni lennosta ja viskas sisälle sellasella vauhdilla, että meidän ihminen ei oikein vieläkään usko nähneensä tapahtunutta. Oon pari kertaa raahannu ihmisen narun päässä sinne talolle, mut sitte toi alkaa inistä, et ei oo hyvä idea ja raahaa mun väkisin pois sieltä. Tosi noloo, kun se ottaa mut syliin ja mä sitte joudun pyristelemään itteni olkapäälle, et en sentään kainalossa joudu pihalla olemaan.
Mitähän muuta? Meillä on lunta, ja tänään oli sitä pakkasta sen verran, että mun suusta tuleva ilma meni sellaselle huurulle, ja se nauratti ihmistä. Sit sitä nauratti kans ihan älyttömästi, kun mä yritin häätää yhellä ikkunalla istuvaa kissaa, se kissa istuu siinä melkein joka kerta, kun mä käyn ulkona. Ihan, kuin se omistais koko ikkunan. Häätää pitäs sellanen häirikkö.

-Pena, suuri ja mahtava pihan valtias.

-------------------------------
Mä olen saanu joka päivä olla jonkun verran ihan rauhassa kotona kattelemassa
ikkunalla, kun Pena käy ulkoiluttamassa ihmistä. Jotain ihmeellisiä hepuleita Pena saa tossa meidän ikkunan takana, ja ihminen sille selittää kauheesti jotain, että "sä oot ihan hölmö, se on sun paras kaveri, joka siellä on".
Mä oon leikkiny vaiks kuin paljon mun synttärilahjalla, ja nyt ihminen sanoo, et pitää vähentää sitä leikkimistä, ku mulla kuulemma meinaa kyljet levitä.
Ihminen käy joka päivä siellä töihinjutussa, ja meillä on ruokaa riittäny hyvin, saadaan melkein joka päivä kanan sydämiä, ja jos ei saada, ni yritän päästä jääkaappiin katsomaan, et eihän ihminen vaan o unohtanu niitä sinne. Penalta on läskit hävinny tosi hyvin, mut se varmaan johtuu siitä, et sillä on niin kiire vahtia kotia, et se ei oikein ehdi koskaan syömään koko ruoka-annosta. Sellasta se on, kun on tollanen petoeläin.
Mä en oo käyny ulkona, pari kertaa oon antanu eteisessä laittaa valjaat päälle, mut sit, kun ovi aukee, oon peruuttanu mahdollisimman kauas, en suostu. Yks päivä kyl meinasin mennä ilman valjaita rappikseen, ihminen oli niin ihmeissään, et meinas vielä päästää mut sinne. Viime hetkellä hokas, et ei ehkä kannata. Kyllä joskus vielä meen ulos. Tai sitte en.
Meil on käyny nyt tosi vähän vieraita, kun ei me niin kauheesti niist vieraista välitetä, ja ihminenki viihtyy enemmän ilman vierailijoita. Se sanoo, että on helpompi pitää koti just sellasena, kuin haluaa, ku ollaan keskenään vaan. Kyllä se lupaa, että meille saa tulla kylään, kunhan vaan ilmoittaa etukäteen, yllätysvieraita se inhoaa, ja niin inhoan minäki. Varsinki inhosin, kun meillä kävi kahtena päivänä joku sellanen sähköukko. Se teki meidän pihalle sellasen pistorasian ja keittiöön. Ois voinu tehä kylppäriinki, ku siel on se pesukone, mut ei sellsta sähköreikää sille, ni sit ihmisen on pakko laittaa johto tulemaan keittiöön, ja sitä johtoo ois kiva pureskella, mut se on kiellettyä. MÄLSÄÄ. Mut, kun johtoo ei saa pureskella, niin mä vähän taistelin sen imurivehkeen kanssa, annoin sille melkein kuoliniskun, sen kärsässä on nätit reijät, sellaset hampaan mentävät. Arvatkaa tykkääks ihminen?

-Punkku, timmerinjärven pikkuinen kunkku.


P.S. Toimitus pahoittelee heilahtaneita ja muutenkin epämääräisiä kuvia. Ei ole kamera pariin kuukauteen käynyt laatikostaan ulkona. 

9.10.2017

Mikään ei kelpaa

Kyl kissa saa ulkoilla, jos huvittaa. Ei sitä tarvi ihmetellä, ei ees jos sitä tapahtuu neljä kertaa päivässä.
Nää kuvat on kuulema sen takii vähän heilahtaneita, ku mulla oli kauhee kiire. Eilen mä kävin neljästi ulkona valjaissa.
Tää on meidän rappukäytävästä, oli hyvät tuoksut.
Ulko-oven edessä, tuntu hassulta tassuissa toi maa.
Ooh, täs on ihan selvästi Rinsessa käyny!
Illalla, kun käytiin pimeessä ulkona, piti laittaa tollanen hassu vyö. Näkyy kyl hyvin.

Yöllä mä nukuin aika hyvin, jossain vaiheessa piti kyl muistuttaa äänekkäästi, että oon vielä olemassa, kun tuli ikkunan taakse vieraita ölisemään. Ihminen ei kauheesti arvosta mun yökonsertteja, mut pakko niit on pitää, tai kaikki kujakatit kuvittelee, et ne voi tulla ja mennä miten vaan mun pihalla.
Aamulla, ennen ihmisen töihin menoa piti tänään käydä vähän haistelee ulkoilmaa.


 Päivällä, kun ihmisen piti lähtee kauppaan, se ei ottanu mua mukaan, ni tähän sit päädyttiin:
Tänään piti vähän käydä ilman valjaita rappiksessa.
Ihminen ei ilahtunu.
Täält naapurin ovelta tuli hyviä haisuja.




Illalla käytiin taas pihalla ihan valjaiden kera, oli kivaa, mut tultiin kyl ihan liian aikasin sisälle, ja siitä ihminen on kuullu kunnon kapinaääniä. Ihme hommaa, ku laulaminen ei oo muka kivaa. Mä tykkään kyllä.

Illalla oli taas se hassu vyö päällä.
Ihminen ei enää suostu viemään mua uudestaan pihalle,
ku pitää mennä jo nukkumaan, mut mä sit huvitan itteeni muuten.
Ai millä mä sitte itteeni huvitan? No ainaki mä pudotin verhotangon Punkulle haisteltavaks, ku ihminen vaan naputtelee tietsikkaan tätä mun juttua.
Jes, veliseni, nyt on näköalat kohdallaan, kun ei oo verho eessä.


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille toivottelee Pena, Tukkilammenmetsän kiistatta paras laulava sisustaja.

  





29.9.2017

Kaksi vuotta tänään!

Kaksi vuotta sitten en yhtään tiennyt, että sinä päivänä syntyisi se kohelo, höppänä söpöläinen, joka saman vuoden jouluna muuttaisi meille asumaan. Tämä ihana punainen otus oli syntynyt:
Hyvää synttäriä Punkku-rakas!

Toivottavat ihminen ja Pena

15.9.2017

Ikkunarinsessa



Pena: Eiku mä haluun kertoo! Jooooooo!

ihminen: Rakkaani, anna mä kerron.

Pena: Eiku mä haluun! Anna mä kerron ihan aluks vähän, ja sä saat sit kertoo kans vähän.

ihminen: Okei, tehdään sitte niin, en mä jaksa tapella.



Viikko sitten lauantaina meille tuli se, jolla on penskan kanssa samana päivänä synttärit, sen nimi on Mari. Se on tosi kiva, mutta ei antanu mulle juustoherkkuja! Sillä oli mukana sellasia juustoherkkuja, mut mä ja penska ei saatu syödä niitä! Oli kuulemma ihmisten herkkuja. Ne haisi niin herkulliselta juustolta, et oisin voinu syödä kaikki, mut se on niin ovela, et ei onnistunu. Ihminen ja toi Mari, istu keittiössä ja kikatti ihan hirveenä. Mä istuin ikkunalaudalla, ja penska pyöri ja hyöri ympärillä. Sit yhtäkkiä jossain vaiheessa mä sen näin! Se oli upea, ja jopa siitä ikkunan läpi siitä tuli sellaset tuoksut, että oli pakko pistää tanssiks siinä ikkunalaudalla. Se oli ihana ja kaunis. Mun Ikkunarinsessa.






-Pena



Tosiaan, kuten Pena jo sanoikin, tämä sai alkunsa viikko sitten lauantaina. Meidän ikkunan taakse ilmestyi häirikkö, kaunis ja upea sellainen, mutta ihmisen mielessä silti häirikkö. Tytöksi päättelen tämän häirikön ihan Penan käytöksen perusteella, ei sähinää eikä murinaa, vaan ihastunutta tanssahtelua ja mouruntaa. Pena on rakastunut, ja niin olen minäkin. Sunnuntaina Ikkunarinsessa meni astetta pidemmälle, hyppäsi meidän ikkunalaudalle, sinne ulkopuolella olevalle, ja katseli siitä sisään. Se oli liikaa Penalle, poika pelästyi, eikä uskaltanut koko iltana keittiöön. Punkku oli yllättäen rohkeampi, ja istui ikkunalaudalla nenä kiinni lasissa tuijottamassa kaunista Ikkunarinsessaa vielä siinäkin vaiheessa, kun Ikkunarinsessa hyppäsi alas ikkunalta, ja siirtyi piharakennuksen eteen saalistamaan jotain pientä.

Keskiviikkona aamulla töihin lähtiessäni kohtasin Ikkunarinsessan pienen matkan päässä meiltä. Ikkunarinsessa tuli ihan lähelle, antoi silittää ja nuuhki kovasti kollinhajuista polveani. Sydäntä särki jättää Ikkunarinsessa ulos, särkee vieläkin, vaikka uskonkin nyt tietäväni missä rinsessa asuu. Ikkunarinsessa on aamuisin istunut erään rivitalon ensimmäisen asunnon porraskaiteella, siitä päättelen, että niiden portaiden yläpäästä aukeaa ovi rinsessan kotiin.

Täällä Ruotsissa, ainakin näissä pienissä kylissä, kissojen arvostus lemmikkinä, perheenjäsenenä, on vielä huonommalla tasolla, kuin Suomessa. Tässä meidän kylässä olen jo nähnyt ainakin seitsemän ulkona yksin juoksentelevaa kissaa. Haluaisin pelastaa niistä jokaisen sisälle lämpimään, mutta ei ole paikkaa mihin kissat laittaisi, eikä resursseja pelastaa jokaista. Lottokeijun vierailua odottelen kovasti. 


Alkuviikolla jonakin päivänä hain Saksanpaketin tuolta kylän toiselta puolelta, vesisade oli aivan älytön, ja matkalla kohtasin vanhan naisen, joka oli selvästi hädissään. Tämä nainen pysäytti minut, ja kysyi, olenko nähnyt hänen kissaansa, kissa ei ollut sateesta huolimatta tullut kotiin. Kuvauksen perusteella tunnistin kissan erääksi, jonka kanssa olen jutellut radanvarressa useamman kerran. Ulkokissa siis tämäkin, vielä nuori, vain 14 kuukautta ikää ehtinyt kertyä. Otin naisen puhelinnumeron, ja lupasin soittaa, jos kissan jossain kohtaan, mutta kertaakaan en ole kissaa sen jälkeen nähnyt, en tiedä onko kissa otettu sisään ja pidetään siellä, vai onko tämä nuori, upea olento kohdannut sen kurjimman kohtalon. En ehkä haluakaan tietää, on helpompi olla tietämättä.

Tämän vanhan naisen reaktio kissansa poissaoloon antaa toivetta paremmasta tulevaisuudesta ruotsalaisten kissojen osalta, mutta siitä huolimatta suruni näiden kissojen puolesta on suunnaton. En haluaisi nähdä yhtään kissaa ulkona yksin. Ikinä.



-ihminen



Mä laitan tähän vaan loppukevennyksen, ni ei jää kaikille kauheen surkee olo.





-Punkku

Hyvää viikonloppua toivottelee karvainen kolmikko (ihmisen jalkakarvat on kohta yhtä pitkät, ku sen hiukset) Ruotsista!